Eilenillalla jatkoimme agilitykurssia ja rakennettiin pieni rata jota menimme. Muuten hyvin meni, mutta hallissa oli järkyttävän kuumaa. Hiki valui vaikka paikalla seisoi ja jopa Ruuti väsähti. Harjoitusaikaa lyhennettiin kuumuudesta johtuen mikä oli aivan oikea ratkaisu.
Tänään Ruuti sai uudet valjaat, kun kävimme heti aamupäivällä Kaarinassa. Musti&Mirrin avajaisissa. Tutkimme myös kuivamuona valikoimaa ja seuraavaksi kokeilemme Eukanubaa, jossa ei myöskään ole lisä- eikä väriaineita. Sitä on meille suositeltu ja toivottavasti on sopivaa, kun monta merkkiä on jo kokeiltu ja ensin tuntuvat hyviltä, mutta lopputulos ei kuitenkaan ole edes tyydyttävää. Johanna oli myös liikkeessään paikalla ja kerroin olevani tyytyväinen kun aukaisi liikkeensä nyt myös ruokakauppamme vieressä.
Lämpöä riittää, kun mittari näyttää varjossa +31. HUH. Tuuletin vähän helpottaa:
Varjoisassa hallissa kunnostettiin Pappalta jäänyttä pienenpientä asuntoautoa. Tällä me huristellaan näyttelystä toiseen vaikkei ikinä missään pärjättäisi. Tämä on selvästi Ruutin auto. Oh-hoh pitäisikö siivota myös ympäristöä kun tavaraa/rojua näyttää kertyneen!

Milloinka sitä oppii kulkemaan kotonaan niin ettei väistele Urhon makuupaikkoja? Ja ehkä joskus oppii tulemaan vessasta ulos reilusti oven avaten, kun usein Urho makasi eteisen lattialla vessan oven edessä ja sitä aina varoi. Aamulla on myös outoa kun ei tarvitse nostaa Urhoa muutamaa askelmaa ulos/sisään mennessä, kun se ei enää itse niitä jaksanut kulkea kipeillä jaloillaan vaikka tasaisella vielä kulki mukavasti.
Siitä on yli 20 v kun viimeksi minulla on ollut vain yksi koira. Toivottavasti siihen tulee muutos loppuvuodesta. Ehkä yksi tai kaksi tai jopa kolme....mutta siitä myöhemmin.
Kommentit